Perhosvaikutus

Read in English >>

Kuva: photoimages / Canva

Aamuauringon ensisäteet saivat perhosen heräämään. Se levitti yökasteen kohmettamat siipensä levälleen ja antoi niiden lämmetä säteiden luomassa heikossa lämmössä. Kevät oli harvinaisen viileä, mutta perhonen oli päättänyt selviytyä siitä.  

Lämmettyään tarpeeksi se ravisteli sinisiä siipiään ja ponnisti pienillä jaloillaan ilmaan. Hetkessä kevyt olento nousi korkeuksiin ja tuuli tarttui läpikuultaviin siipiin. Jokaisella räpäytyksellä perhonen tunsi vapauden värisyttävän sen pientä pörröistä ruumista. Vaikka perhonen tiesi olevansa pieni, se tunsi olonsa vahvaksi ja voittamattomaksi.  

Kylmän kevään seurauksena maassa ei näkynyt perhosen toivomaa värien kirjoa. Puissa oli hiirenkorvia ja muutamia jo puhjenneita lehtiä, mutta puiden varret erottuivat paljaina. Pellot aukenivat karuina ja alastomina. Ainoastaan ojien reunoilla näkyi vihreää ruohoa ja muutama sinnikäs leskenlehti tuomassa toivoa kesästä.  

Perhonen suuntasi lentonsa kohti leskenlehtiä. Kukan pehmoinen sisus vastaanotti hennot jalat syleilyynsä. Mielihyvän aalto kulki läpi samettisen vartalon aina siipien kärkiin asti. Perhonen levitti siipensä uudelleen ja antoi itsensä levähtää kultaisessa pedissä.  

Perhonen imi itseensä kukan mettä niin paljon kuin pystyi ja tunsi jaksavansa taas eteenpäin. Se virkisti siipensä räpyttelemällä niitä muutaman kerran. Sitten pienet jalat ponnistivat uudelleen pehmeältä alustalta kohti taivaan tyhjyyttä. Kirpeä tuuli nappasi perhosen taas kyytiinsä ja matka jatkui.  

Perhosella ei ollut suuntaa tai päämäärää. Se vain lensi riemuissaan. Pellot sen alla vaihtuivat metsäksi, joka oli muuttumassa harmaasta vihreän eri sävyihin. Perhonen katseli paljaiden oksien läpi näkyvää metsän lattiaa, joka oli täynnä valkovuokkojen nuppuja. Puiden välissä pujotteli äänekäs puro, jonka sulava lumi sai ryöppyämään yli äyräiden. Lintujen äänekäs viserrys sai perhosen valpastumaan ja katselemaan ympärilleen. Samaan aikaan se nautti kauniista laulusta, joka puron solinan kanssa oli musiikkia pienille korville.  

. . .

Puuraja harveni ja maisema muuttui täysin. Perhosen edessä kohosi harmaa betonimuuri, jonka päällä kiersi piikkilanka-aita. Perhonen lehautti sinisiä siipiään ja leijui kevyesti rosoisen aidan ylitse.  

Se katseli harmistuneena muurin takaa paljastuvaa hiekkapihaa. Missään ei näkynyt merkkiäkään vihreydestä tai väreistä ylipäätään. Perhonen kierteli kehää harmaassa autiomaassa. Se sai osakseen riemastuneita katseita pihalla vaeltavilta ihmissieluilta. Lopulta perhonen menetti toivonsa ja suunnisti lentoaan korkeammalle. Se kohdisti katseensa korkean rakennuksen ylitse, kauas horisonttiin, kun sen silmään pisti jotain värikästä.  

Perhonen hidasti lentoaan ja vaistomaisesti vähensi korkeutta. Suuren roska-astian vieressä kyhjötti patsasta muistuttava hahmo. Hahmo piti käsissään kesäistä niittyä. Perhonen ei ollut eläissään nähnyt niin sinistä taivasta, niin vihreää ruohikkoa ja niin värikkäitä kukkia. Onnellisena perhonen suunnisti kohti patsasta ja laskeutui väriloiston päälle.  

Niityn sisuksista nousi lämmintä höyryä, ja perhonen tunsi rentoutuvansa. Se leväytti vaaleankeltaiset siipensä niin auki kuin vain pystyi ja antoi niiden kylpeä lämpimässä höyryssä.  

Perhonen tunsi patsaan kiinnostuneen katseen, mutta se ei pelännyt. Patsaasta huokui voimattomuus ja suru; perhonen ei uskonut, että se jaksaisi tai haluaisi vahingoittaa sitä. Auringon säteet kiipesivät harmaan muurin ylitse ja loistivat suoraan patsaan kasvoille.

Perhonen pyörähti ympäri ja antoi höyryn lämmittää kehoaan toiselta puolelta.  

Se tunsi patsaan kovan kuoren rapisevan pois, mitä kauemmin se pysyi pahvisen kupin reunalla. Perhonen kohotti katseensa patsaan kasvoihin ja hätkähti. Kiviset kasvot olivat sulaneet, ja silmiin oli syttynyt valo. Pieni hymy muodosti rypyn toiselle poskelle.  

Perhonen tunsi iloa nähdessään patsaan sulavan ja muuttuvan mieheksi. Kuin yhteisen ymmärryksen siivittämänä perhonen ponnahti lentoon ja tunsi miehen katseen seuraavan sitä, kunnes se lensi pihalta ja katosi rakennuksen kulmien taakse.  

Syvällä sisimmässään perhonen tiesi, että oli juuri nostanut yhden elävän olennon pimeydestä valoon. Se oli valanut uskon kauneudesta, vapaudesta ja toivosta kovettuneeseen sydämeen. 

...

Tietoa teoksesta

Tämä fiktiivinen novelli on syntynyt luovan kirjoittamisen harjoituksesta, jossa inspiraation lähteenä tuli käyttää yhtä konkreettista esinettä. Tarinassa arkipäiväinen takeaway-kahvikuppi muuttuu symboliseksi vapauden ja toivon välineeksi. Teksti hyödyntää fokalisaatiota eli vahvaa näkökulmatekniikkaa: maailmaa katsotaan pienen perhosen silmin, jolloin urbaani vankilaympäristö ja kuuma kahvikuppi saavat maagiset reaalistiset mittasuhteet. Teos tutkii ihmismielen jähmettymistä ja sitä, miten pienikin kauneuden pilkahdus voi murtaa suojakuoret.